Erilainen pihamyymälä Mäntsälässä
Muurikivet

Perinteinen muurikivi halkaistaan työmaalla esim. rautakangella halkaisu-uraan napauttamalla. Näin yhdestä kivestä syntyy kaksi lohkopintaista muurikiveä.
Matalan muurin voi latoa ilman laastia, jolloin muurin muotoa voidaan tarvittaessa myöhemmin muuttaa. Korkeammissa muureissa lujuuta saadaan lisää käyttämällä saumoissa laastia.
Kiven muodon ansiosta kaaret syntyvät ilman leikkauksia. Kulmissa kivet leikataan timanttilaikalla jiiriin. Vakiovärit ovat harmaa, punainen ja karelia.
Muurikivilavalla osa kivistä on suora -ja osa viistoreunaisia.

Lohkomuurikiven toinen puoli on sileä, ja toinen valmiiksi lohkopintainen, jolloin kumpikin pinta on julkisivukelpoinen. Näin lohkomuurikievä on mahdollista käyttää myös esim. aitana tai tilanjakajana. Lohkomuurikivi halkaistaan valmiiksi tehtaalla, joten sen asentaminen on helppoa ja nopeaa. Rakenne voidaan raudoittaa pystysuuntaan, joka mahdollistaa korkeatkin muurit. Perusmuuri syntyy kiviparista, johon kuuluu reikäkivi ja välikivi. Kiviparin etenemä on yhteensä 560 mm. Muurin huolitellun lopetuksen mahdollistaa päällimmäiseksi asennettava erillinen kansikivi.
Lohkomuurikivi-ohje (pdf, 140KB)
45o kulma syntyy lohkomuurikivellä ilman leikkausta.
90o kulmassa välikivestä leikataan yksi sakara pois.
Vakiovärit ovat harmaa, mustanharmaa ja karelia.